Finnairin siivillä kotiin

Työmatkaileva perheenisä kertoo miltä tuntuu tulla kotiin. Mitä ajatuksia kotimatkalla päässä pyörii? Miltä tuntuu astua raskaan työreissun jälkeen Finnairin lentokoneeseen ja aloittaa matka kohti kotia?

Työni pitää sisällään jonkin verran matkustelua, ja toisinaan matkakohteet sijaitsevat melko kaukanakin, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa asti. Lennot työmatkakohteisiin ja sieltä takaisin ovat vieläpä usein sellaisissa kohteissa, joihin ei yhdellä suoralla lennolla ole Helsinki-Vantaan kentältä asiaa, vaan sen sijaan lentomatkoilla on usein yksi tai useampi vaihto.

Olen huomannut, että varsinkin paluumatkoilla sitä on usein jo melko kärsimätön. Jotenkin silloin on usein vain semmoinen olo, ettei jaksa yhtään mitään hankaluuksia tai viivästyksiä. Kai sitä on hieman semmoisessa ulospuhallustilassa, kun työhommat on saatu tehtyä eikä niitä tarvitse enää murehtia, ja mielessä on lähinnä vain kotiin pääseminen. Jos lentojen tai vaihtojen kanssa on jotain häslinkiä, sitä on jotenkin paljon hankalampi sulattaa kotiinpaluulennolla kuin menolennolla, ja muutaman kerran on tullut sitten tiuskittua ja kiukuteltua ihan typeristäkin asioista vain koska kotiinpaluu nyt sattuu jonkun sattuman takia hieman viivästymään. Menolennoilla en koskaan ole malttiani menettänyt, silloin ei ole niin kiire koska vaikka myöhästyisikin, myöhästyy vain töistä ja se ei välttämättä ole niin justiinsa. Mutta koti, se on eri asia, sieltä ei voi myöhästyä!

 
Finnair A350 XWB Test Flight Takeoff 02_49.jpg
 

Pyrin aina työmatkoillani mahdollisuuksien mukaan käyttämään OneWorld-allianssiin kuuluvien lentoyhtiöiden lentoja (esim. Finnair, British Airways, Qatar Airways, American Airlines ym.), koska siten saan kerrytettyä lentopisteitä, joiden avulla saan korotettua jäsenyystasoani. Jos saan vuoden aikana tarpeeksi pisteitä kerrytettyä, jotta pääsen tarpeeksi korkealle tasolle, pääsen lentojen väleissä odottamaan loungeihin, ja toisinaan myös hieman nopeampien jonojen kautta lennoille checkautumaan ja turvatarkastuksesta läpi. Ja jos mahdollista, pyrin myös aina valitsemaan viimeiseksi lennokseni nimenomaan Finnairin lennon.

Kun on ollut pari viikkoa jossain kummassa paikassa vaikkapa USA:n syvässä etelässä, Pakistanissa tai Indonesian sademetsäsaarella, ja sen jälkeen alkaa kotimatka, on Finnairin lennolle pääseminen jo puoli voittoa ja tavallaan sitä silloin on jo melkein Suomessa. Monesti sitä huomaa vähän hymyilevänsä, kun vaikkapa jossain New Yorkin tai Lontoon lentokentällä vaihtolennon portille päin tallustellessa ikkunoista näkyy oman portin kohdalla Finnairin sinivalkoinen kone. Varsinkin sitten, kun koneeseen pääsee sisälle tuttuun Finnairin väreillä sisustettuihin matkustamoihin, koneen kaiuttimista kuuluu Finnairin lennoilta jo tutuksi tullut hissimusiikki, ja voi jopa suomeksi jutella lentohenkilökunnan kanssa, tuntuu jo siltä, että on melkein kotona.

 
Finnair_A350_detail_nose_and_wing.jpg
 

Viime vuosina olen myös tottunut jotenkin yhdistämään Finnairin reittilennoilla tarjottavan mustikkamehun lähestyvään kotiinpaluuseen – millään muulla yhtiöllä en ole mustikkamehua nähnyt tarjottavan, ja sen tilaamisesta on muodostunut semmoinen kiva pieni erikoisuus josta tietää että matkaa ei ole enää paljoa jäljellä: kunhan tästä tämän mehun horii ja hetkisen istuskelee vielä penkillään, niin kohta sitä jo pääsee Suomen kamaralle taas tallustelemaan, ja siitä ei kestä enää kuin pieni hetki siihen että pääsee kotiin perheen luokse. Toki kaikkein akuuteimmissa koti-ikävätilanteissa Finnairin lennoilta saa myös ostettua esim. salmiakkia, sitäkään ei monelta muulta lentoyhtiöltä saa. Tämmöiset pienet jutut saattavat kotimatkan aikana olla melko merkittäviäkin oman mielentyyneytensä säilyttämisen kantilta.

Finnair on myös kokemuksieni mukaan luotettavampi lentoyhtiö kuin jotkut toiset, eli niitä kotimatkalla tapahtuvia varsin traagiselta tuntuvia myöhästelyjä tai muita häslinkejä ei ole Finnairin lennoilla juuri vastaan tullut. Niitäkin on lisäksi jotenkin vaan helpompi sietää, kun tilanteen ollessa päällä saa infoa suomeksi, ja voi luottaa siihen, että tieto on niin paikkansa pitävää kuin mahdollista. Finnair nimittäin myös kokemuksieni mukaan kertoo luotettavasti, mikä tilanne on ja onko toivoa ajallaan lähdöstä vai ei. Toisilla lentoyhtiöillä saatetaan sanoa ja luvata yhtä ja toista että joo lento lähtee kyllä ihan ajallaan ja ei tässä mitään ole, rauhoittukaa, ihan vaan jotta saadaan asiakkaat juuri siinä ongelmien hetkellä hiljaiseksi ja pois silmistä. Sitten kun totuus ennen pitkää tuleekin ilmi, eikä se kone lupauksista huolimatta lähdekään ajallaan, se ottaa kahta kauheammin kupoliin, koska myöhästymisen lisäksi kokee vähän niinku tulleensa huijatuksi. Finnairin henkilökunta kertoo kokemuksieni mukaan suoraselkäisesti, mikä tilanne kulloinkin on. Se kuuluu jotenkin suomalaisille tuttuun luonteenlaatuun, ja lisää luottamusta kotiinsa palaavaan ihmiseen, että nyt ollaan rehellisissä ja hyvissä käsissä, ja kyllä kaikki tästä järjestyy. Olen tätäkin puolta oppinut suuresti Finnairin kanssa matkatessa arvostamaan - vaikka eipä tosiaan Finnairin kanssa niitä ongelmiakaan ole merkittävämmin vastaan tullut.

 
FIN Flight Information System at Helsinki Airport_1.jpg
 

Mitä siinä lennon aikana sitten tekee - muuta kun horii mustikkamehua - niin se riippuu aika monesta tekijästä, niinku vaikkapa lennon pituudesta, kuinka väsynyt on ja onko jotain työhommia kesken. Pidemmillä lennoilla, missä jokaisella matkustajalla on oma telkkariruutunsa, tulee usein toljoteltua elokuvia tai tv-sarjoja. Vaikka siinä on kyllä semmoinen pieni hankaluus, että hirveän usein olen huomannut nieleskeleväni ja ämpyileväni itkua vastaan leffoja lentokoneessa katsoessani. Jostain hemmetin syystä kaikki menee siellä paljon enemmän tunteisiin, oisko se sitä ulospuhallustunnetta tai väsymystä mistä tämäkin kummallisuus johtuu. Normaalisti en juurikaan pukkaa kyynelehtimään oikein mistään telkkarista tulevaan, mutta niin vaan viimeksikin lentokoneessa Bohemian Rhapsodyä kun katselin niin kurkku meinasi kuristua umpeen sellaisessakin kohtauksessa missä viiksekäs kaveri soitti pianoa stadionin lavalla ja lauloi että “Gotta leave you all behind and face the truth!”.

Jos telkkariruutua ei ole, tai on muuten vaan väsynyt, niin sitten usein nukun koneessa ainakin osan matkaa. Olen siitä onnekas, että saan kyllä unen päästä kiinni vaikka missä, joten minulle ei yleensä tuota ongelmaa vetää pitkiäkään tirsoja lentokoneen taakselasketulla penkillä. Jos taas on jotain pahasti kesken jääneitä työhommia, niin saatan niitäkin sitten lennon aikana naputella koneella pois päiväjärjestyksestä.

 
Finnair_A350_economy_class_tablet_cropped.jpg
 

Suosin lennellessäni yleensä aina ikkunapaikkoja siitä syystä, että niillä saa nukkua rauhassa ilman että täytyy väistellä vaikkapa jotakuta vessaan tiheästi risteilevää kanssamatkustajaa, ja myös koska siihen lentokoneen seinää vasten saa usein rakennettua tyynyn avulla semmoisen kivan vaihtoehtoisen nukkuma-alustan johon voi päänsä painaa. Ja tykkään yhä myös katsella ikkunasta maisemia, vaikka lentelystä on jo melko arkipäiväistäkin touhua tullut. Eritoten Helsinki-Vantaalle laskeutumisessa tykkään olla ikkunapaikalla, koska yritän aina etsiä alta siintävästä pääkaupunkiseudusta tuttuja kiintopisteitä joiden avulla tajuan minkä päällä sitä nyt tässä lennellään, mm. Keilaniemi korkeine taloineen, iso Bodominjärvi, Leppävaara junaratoineen ja kaksine korkeine taloineen, Järvenpää, Kehä III ja Turuntien iso liittymähässäkkä Ikeoineen ovat hyviä tarkistuskohtia joista voi paikantaa itsensä ja sitten yrittää äkätä mitä siellä alla näkyy, että onko tuo tuolla nyt sitten Myyrmäki, Hakunila, Kauniainen vai Kerava. Ja jos vain lentokentälle lähestymissuunta ja pilvitilanne sen mahdollistaa, pyrin myös aina etsimään missä meidän kotitalo sijaitsee. Siitä tulee aina tosi mukava fiilis, kun saa bongattua että tuollahan se meidän tönö hohtaa, ja voi yrittää silmiä siristellen katsoa että onkohan auto parkissa ja ettei vaan olisi koira tuolla pihalla justiinsa. Ja mikään ei ole sitten toki niin mukavaa, kuin se kun on laskeuduttu, matkatavarat on haettu ja taksilla tai muulla kyydillä on saanut itsensä kotiovelle siirrettyä, ja sieltä oven takaa löytyy sitten ne suurimmat koti-ikävän kohteet eli oma vaimo, lapsi ja koira.

Finnairin tutuilla, suomalaisilla siivillä – ja mustikkamehulasi kourassa - on aina paras tulla kotiin!

 
20190224-image4.jpg
 

Kirjoittaja: Jarno